Tässä on oma menestyksen salaisuus..tai siis tämä on se tiedostettu juttu, minkä vuoksi ei menestystä tule. Tai..no ei ole menestyksestä kyse, vaan pikemminkin onnistumisesta. Asia on yksinkertainen, niin yksinkertainen, että ärsyttää. Ärsytystä nostaa vielä se, että teoriassa tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta kun ei. Kyse on ns.päälle lyömisestä, tai sellaiseksi itse asiaa kutsun. Virallisemmin maailmalla ko. ilmiötä kutsutaan thin shot:ksi. Aiheeseen ja sen korjaamiseksi löytyy netissä tusinassa 13 vinkkiä...ja silti ei mene tämän apinaihmisen ruotoon opit. Aihe on varmasti usealle tuttu, joten jaetaas pari ajatusta aiheesta.
Eli mitä lyödessä tapahtuu; sitä menee pallon eteen, pallo on keskellä jalkoja, lalat on hartian levysinä, maila sopivalla etäisyydellä pallosta, painopiste takajalalle, huolellinen back swing, painopiste liikkeelle etujalalle ja samalla läpilyönti ja saatto. Näin ihanasti se noin mielessä menee...ja ehkä useimmiten se menee myös kentällä, mutta mailan lavan sweet spot ei osu palloon vaan lavan alareunaan.
Tuloksena voi olla useita ilmentymiä, mutta yleisin siis että pallo lähtee suoraan eikä nouse lainkaan. Tämä on myrkkyä lähestymislyönneissä. Juuri kun pitäisi saada 52° wedgellä se kiva 60 metrin roikko greenille, pallo osuu päälle ja lentää suoraan 100 metriä. Tästä 100 metristä se 40 metriä menee greenin ohi useimmiten metsään, bunkkeriin tai jonnekin missä voi manata alkukantaisia maahisia ja yrittää saada kiukun saattelemana verenpainetta aivan uusiin lukemiin.Toinen ilmentymä on päälle osuminen niin paljon, että pallo käytännössä hieman sukeltaa maahan heti lähdössä. Tämä on itsellä paljon harvinaisempi, joskus jollain hybridillä tälläinen lyönnin "helmi" saattaa ilmoittaa kivasti olemassa oloaan. Palloon siis osuu voimalla niin päälle, että pallo ei lähde aluksi edes suoraan vaan runtaseen maasta vauhtia. Lyöntipaikalla siis huomaa pallon edessä pienen muutaman sentin kuopan. No jokainen tietysti ymmärtää, että tässä ei pallo lennä pitkälle, eikä sinne minne pitäisi.
Aiheen tiimoilta tosiaan netti on täynnä hyviä sivuja auttamassa. Samoin kun aiheesta olen keskustellut eri tietäjien ja osaajien kanssa, tulee ärsyttävän helpot neuvot kuin apteekin hyllyltä. Golffissa mikään kun ei ole siten helppoa, että kun joku toinen sanelee ideaalitilannetta niin hommat on hoidossa - ei todellakaan. Muistan kun äitini neuvoi touhua uudestaan aloittaessani toistuvasti huonosti sujuvien pelien suhteen "älä lyö huonosti". No äidit ovat äitejä; niin rakkaita ja tietäväisi, mutta ikävä kyllä tuo hänen neuvo kuten monen muukin helppo neuvo on kuin tyhjä arpa. Näihin neuvoihin kätkeytyy jokin mystinen voima pelaajan omasta valinnasta ja oletuksesta pelaajan jo sisään rakentuneesta taidosta. Lopputuloksena ikään kuin esimerkiksi tuohon äidin neuvoon viitaten; minulla olisi taito lyödä hyvin, mutta olen vain jostain ihmeen perverssiivisestä syystä päättänyt tietoisesti, toistuvasti lyödä huonosti. Sen vuoksi neuvo "älä lyö huonosti" todellakin voisi kuvitella auttavan, mutta se ei todellakaan auta, kiukun hetkellä vain ärsyttää. Tämä sama pätee valtaosin kaikkiin muihinkin neuvoihin.
Kuitenkaan neuvot eivät ole turhia. Neuvominen voi helposti tuntua tarpeettomalta kun toinen osapuoili torppaa kiukuttelemalla kaiken mitä yrittää auttaa. Jippohan on neuvon sisällössä (ei niitä "älä lyö huonosti" neuvoja) ja ajankohdassa, Ihminen helposti odottaa heikolla hetkellä sitä 7 oikein lottovoiton tyylistä, koko pajatson tyhjentävää ratkaisua, mutta eihän sitä ole tai eikä tule. Tämän vuoksi on parempi ajottaa neuvot hetkeen, kun vastapeluri on valmis ottamaan jotain vastaan. Se heikko hetki ei ole se oikea hetki...ellei se ole se mega-giga-luokan "tässä on elämän tarkoitus ja vastaus kaikkiin maailman ongelmiin" -tyylinen tietäminen jaettavana. Toinen neuvomiseen liittyvä asia on neuvojan kyky auttaa. Tämä on asia minkä opin jo aikaa sitten urheiluvalmennushommissa ja opetustyössä. Valmennnushommissa esimerkiksi valmennettavan on ymmärrettävä valmennettavaa ja elättävä valmennettavan elämää sekä tilannetta. Viestini on siis, että vaikeissa asioissa ei ole oikoteitä, eikä halpoja helppoja ratkaisuja.
Nyt kun (taas) meikäläisen juttu lähti sivulaukalle, palaan aiheeseen, eli päälle lyömiseen. Tiedän, että matka mailan lavasta, siitä lavan oikeasta kohdasta käsien kauttaa koko kehoon on biomekaaninen ketju. Tarkoittaa siis sitä, että jokin pieni asia lyönnin aikana vaikuttaa usean eri ketjun solmupisteen kautta siihen, onko mailan lapa lyöntihetkellä 2 senttiä liian alhaalla vai liian ylhäällä. Tästä syystä muuten myös kropan jumit vaikuttavat suoritukseen, jos joku ihmettelee moista. Selkäjumi voi välittyä usean eri pisteen kautta lyönnissä lavan paikkaan ja asentoon.
Kun lueskelee eri sivujen juttuja, niin niistä löytyy hyvin neuvoja ja ajatuksia, mitä voi kokeilla. Esimerkiksi yksi monista sivuista tarjoaa pari hyvää linkkiä: tässä ja tässä - suosittelen lukemaan ajatuksella läpi. Omalla kohdalla tiedän, että monta asiaa on varmasti lyöntihetkellä pielessä; en nojaa mailaa tarpeeksi eteen lyönnissä ja ennen kaikkea en kykene vakiomaan samaksi alkuasentoa ja lyöntiasentoa. Lisäksi luulen, että riippuen päivästä käsieni ohjentuminen muuttuu, ei paljon mutta tarpeeksi. Tarpeeksi siinä näkökannassa, että ei tarvitse paljoa kehon ohjentua ja käsien pysyä koukussa kun lavan etäisyys pallosta on noussut lyöntihetkellä senttimetrin ylös. Senttimetri ei ole paljoa, mutta se on tarpeeksi päälle lyömisen syntymiseen.
Olen kokeillut kaiken näköisiä jippoja ja yrittänyt järkeillä "systeemejä" asian korjaamiseksi, mutta kun swingi on monimuotoinen asia, ei oikein toimivia ratkaisuja ole löytynyt. Lisäksi kun koko touhun idea olisi vakioda suoritus ja saada toistoja tarpeeksi alle, jotta suoritus tallentuu kroppaan autonomiseksi. Etsin edelleen näitä jippoja, sillä sellaisen oman henkilökohtaisen säätösysteemin kun keksii, löytyy ne menestymisen avaimet. Ja miksikö? ..no jokainen maila on erilainen ja jokainen lyöntipaikka on erilainen. Olisi hyvä osata muuntautua lyömään vastarinteestä pitkävartisella väyläpuu kolmosella ja vastaavasta myötärinteessä selvästi lyhyempivartisella rautakasilla. Tässä on kaksi täysin erilaista lyöntitilannetta johon ei voi ihan samoilla kropan "asetuksilla" mennä.
Muutamia asioita on kumminkin tullut opittua, jotka itsellä toimii. Ensimmäinen ja tärkein on palloon "tuijotus", tarkemmin lyöntikohtaan tähtääminen. En oikein ymmärrä niitä Pro -neuvoja, jossa kehotetaan tähtäämään muualle kuin palloon. Varmasti jollain tasolla on niin hyvä, ettei tarvitse tähdätä, mutta jo fysiologiesesti sitä palloa tulisi tähdätä, jos meinaa osua hyvin...silmä ja käsi kun kulkee synkronissa. Sama on esimerkiksi pallon heittämisessä (jos ei katso minne palloa heittää, voi olla varma ettei pallo mene sinne minne haluaa sen menevän) ja muissa pallopeleissä. Yleisin syy ymmärtääkseni huonoon osumaan on se, että lyöntihetkellä katse on pois pallosta (voi olla silmät kiinni, nostaa katseen liian ajoissa ennen osumaa, jne.). Toinen on polvien koukistaminen ja siihen liittyvä lyönnin rentous. Jos jalat on lyönnissä suorana, voi olla melko varma että osuma palloon ei ole paras mahdollinen.
Muita asioita on se käsien koukistuminen, mihin hieman aiemmin viittasin. En tosiaan ole mikään kovaa lyövä. Yksi teoria, mikä mielessä pyörii aiheen tiimoilta on juuri tämä käsien mahdollinen koukistuminen. Tähän olen toistuvasti huomannut indikaatioita eri tilanteissa. Kun lyöntini maltillisuudesta huolimatta ja/tai johtuen menee huonosti, tulee se "ihana" kiukku mukaan. Tällöin usein tapahtuu ihme: osun palloon paremmin. Kaiken järjen mukaan kiukun alla lyödessä pitäisi mennä huonommin mutta usein toisin käy. Oman kropan toiminta on taatusti huonompaa kuin rauhallisesti keskittyen lyöden, MUTTA lyöntini on selvästi normaalilyöntiä kovempia, toisin sanoen käteni mahdollisesti ojentuvat enemmän suoraksi kuin normaalisti lyödessä. Pitää yrittää sisäistää, kokeilla ja treenata tätä.
Toinen itsellä treenattava asia liittyy aiemmin mainittuun tähtäämiseen. Nyt pyörrän ehkä hieman omaa aiempaa tekstiä, mutta sillä on merkitystä mihin tähtää. Siis palloon tähdätään, se on edelleen vedenpitävä juttu, mutta mihin kohtaan palloa; pallon etureunaan, keskelle vai takareunaan. Se koordinaatio silmien ja käsien välillä toimii synkronissa, tähtäyspisteellä voi siis justeerata lyöntikohtaa. No missä vaiheessa pyörrän aiempaa tekstiäni? ...mitä jos tähtää pallon tai kahden verran pallon eteen tai taakse, eli säätää tätä tähtäyspistettä ohitse pallon. Tällähän on jo iso vaikutus siihen miten palloon osutaan...jos on pystynyt jotenkin jo vakioimaan lyöntiä. Ajatus on siis edelleen tähdätä palloa, mutta jippo on nähdä pallo virtuaalisiirtona eri kohdassa. Tämä ei ole kuitenkaan sama asia, mistä olen joskus jonkun Pron neuvovan "älä katso palloon". Näissä neuvoissa on oikeasti kehotettu siirtämään katse pois alueelta, missa pallo sijaitsee, eli siis itse näen että näin toimien se kytkös silmän ja käsien välillä katkeaa. Jos pallo on edelleen katsealueella, mutta mielessään siirtää lyöntipistettä, on se eri asia. Mutta juu, tätäkin pitäisi kokeilla treenata systemaattisesti.
On myös yksi asia mistä on usealle monessa urheilulajissa ja suoritteessa apua, se on mielikuvan muodostamista, mitä suoritteessa tapahtuu. Eli ei keskity väkisin miettimään miljoonaa ja yhtä juttua, miten mikäkin kropan asento missäkin asennossa tulisi olla suorituksen aikana, vaan rakentaa mielikuvan oikeasta suorituksesta. Kun tämän mielikuvan tuo mukaan suoritukseen, voi yllättyä ajanmyötä suorituksen toimivuudesta - tämä ainakin itselläni toimii. Esimerkki, voi kuulostaa hyvin hullulta, mutta itse visualisoin mielessäni driverillä lyöntiä hiukan samaan tapaan kuin löisi pesäpallomailalla pesäpalloa. Kun mietin näin, minulla automaattisesti kädet ojentuvat oikein lyöntihetkellä, samoin mailan kierto on laakeampi ja sen myötä osuminen on parempaa. Jos puran mielessäni lyöntiä tuhottomaan moneen pieneen nyanssiin ja osaan, voin olla varma että lyöminen menee pieleen. Kyse ei ole täysin ikiliikkujasta ratkaisuna, vaan pikemminkin menttaalisuoritusta joka mielestäni tulisi olla osa suoritusta teknisen suorittamisen lisäksi. Vertauksena voisi kuvitella esiintyjää, joka treenaa mielessään esiintymistä. Lopputulos on merkittävästi parempi yhdistettynä tuo mielikuvaharjoittelu tekniseen suorittamiseen, kuin vain tekninen,kliininen suoritus. Toisinaan kysyn ihmisiltä, visualisoiko tai ajattelevatko he jotain ajatusta lyödessään. Vastaavasti toista auttaessa kokeilen kuvata toiselle ajatusmallia, millä ehkä lyömisessä pääsisi eteenpäin.
Yksi itselle uusi visualisointiaihe, minkä alan viemään swingiin on "lakaiseminen". Pyrin siis mielessäni visualisoimaan lyöntiä siten, että en vain motorisesti lyö mailalla maata kohti ja pallon läpi, vaan mailan liike vastaisi mielessäni nurmikon lakaisua. Mailan lapa siis mielessäni tulisi viistää nurmikkoa pallon kohdalla kuten lakaisisin harjalla lattiaa. Tämä mielikuva tuntuu luonnolliselle, sillä enhän lattia harjatessakaan tumppaa voimalla lattiaa kohden harjan päätä. Uskon, että tämä voi auttaa mieltäni koordinoimaan lavan etäisyyttä maahan paremmin ja sen myötä oma biomekaaninen ketju asemoituu tarkemmin lyönnin hetkellä.
Kuitenkaan neuvot eivät ole turhia. Neuvominen voi helposti tuntua tarpeettomalta kun toinen osapuoili torppaa kiukuttelemalla kaiken mitä yrittää auttaa. Jippohan on neuvon sisällössä (ei niitä "älä lyö huonosti" neuvoja) ja ajankohdassa, Ihminen helposti odottaa heikolla hetkellä sitä 7 oikein lottovoiton tyylistä, koko pajatson tyhjentävää ratkaisua, mutta eihän sitä ole tai eikä tule. Tämän vuoksi on parempi ajottaa neuvot hetkeen, kun vastapeluri on valmis ottamaan jotain vastaan. Se heikko hetki ei ole se oikea hetki...ellei se ole se mega-giga-luokan "tässä on elämän tarkoitus ja vastaus kaikkiin maailman ongelmiin" -tyylinen tietäminen jaettavana. Toinen neuvomiseen liittyvä asia on neuvojan kyky auttaa. Tämä on asia minkä opin jo aikaa sitten urheiluvalmennushommissa ja opetustyössä. Valmennnushommissa esimerkiksi valmennettavan on ymmärrettävä valmennettavaa ja elättävä valmennettavan elämää sekä tilannetta. Viestini on siis, että vaikeissa asioissa ei ole oikoteitä, eikä halpoja helppoja ratkaisuja.
Nyt kun (taas) meikäläisen juttu lähti sivulaukalle, palaan aiheeseen, eli päälle lyömiseen. Tiedän, että matka mailan lavasta, siitä lavan oikeasta kohdasta käsien kauttaa koko kehoon on biomekaaninen ketju. Tarkoittaa siis sitä, että jokin pieni asia lyönnin aikana vaikuttaa usean eri ketjun solmupisteen kautta siihen, onko mailan lapa lyöntihetkellä 2 senttiä liian alhaalla vai liian ylhäällä. Tästä syystä muuten myös kropan jumit vaikuttavat suoritukseen, jos joku ihmettelee moista. Selkäjumi voi välittyä usean eri pisteen kautta lyönnissä lavan paikkaan ja asentoon.
Kun lueskelee eri sivujen juttuja, niin niistä löytyy hyvin neuvoja ja ajatuksia, mitä voi kokeilla. Esimerkiksi yksi monista sivuista tarjoaa pari hyvää linkkiä: tässä ja tässä - suosittelen lukemaan ajatuksella läpi. Omalla kohdalla tiedän, että monta asiaa on varmasti lyöntihetkellä pielessä; en nojaa mailaa tarpeeksi eteen lyönnissä ja ennen kaikkea en kykene vakiomaan samaksi alkuasentoa ja lyöntiasentoa. Lisäksi luulen, että riippuen päivästä käsieni ohjentuminen muuttuu, ei paljon mutta tarpeeksi. Tarpeeksi siinä näkökannassa, että ei tarvitse paljoa kehon ohjentua ja käsien pysyä koukussa kun lavan etäisyys pallosta on noussut lyöntihetkellä senttimetrin ylös. Senttimetri ei ole paljoa, mutta se on tarpeeksi päälle lyömisen syntymiseen.
Olen kokeillut kaiken näköisiä jippoja ja yrittänyt järkeillä "systeemejä" asian korjaamiseksi, mutta kun swingi on monimuotoinen asia, ei oikein toimivia ratkaisuja ole löytynyt. Lisäksi kun koko touhun idea olisi vakioda suoritus ja saada toistoja tarpeeksi alle, jotta suoritus tallentuu kroppaan autonomiseksi. Etsin edelleen näitä jippoja, sillä sellaisen oman henkilökohtaisen säätösysteemin kun keksii, löytyy ne menestymisen avaimet. Ja miksikö? ..no jokainen maila on erilainen ja jokainen lyöntipaikka on erilainen. Olisi hyvä osata muuntautua lyömään vastarinteestä pitkävartisella väyläpuu kolmosella ja vastaavasta myötärinteessä selvästi lyhyempivartisella rautakasilla. Tässä on kaksi täysin erilaista lyöntitilannetta johon ei voi ihan samoilla kropan "asetuksilla" mennä.
Muutamia asioita on kumminkin tullut opittua, jotka itsellä toimii. Ensimmäinen ja tärkein on palloon "tuijotus", tarkemmin lyöntikohtaan tähtääminen. En oikein ymmärrä niitä Pro -neuvoja, jossa kehotetaan tähtäämään muualle kuin palloon. Varmasti jollain tasolla on niin hyvä, ettei tarvitse tähdätä, mutta jo fysiologiesesti sitä palloa tulisi tähdätä, jos meinaa osua hyvin...silmä ja käsi kun kulkee synkronissa. Sama on esimerkiksi pallon heittämisessä (jos ei katso minne palloa heittää, voi olla varma ettei pallo mene sinne minne haluaa sen menevän) ja muissa pallopeleissä. Yleisin syy ymmärtääkseni huonoon osumaan on se, että lyöntihetkellä katse on pois pallosta (voi olla silmät kiinni, nostaa katseen liian ajoissa ennen osumaa, jne.). Toinen on polvien koukistaminen ja siihen liittyvä lyönnin rentous. Jos jalat on lyönnissä suorana, voi olla melko varma että osuma palloon ei ole paras mahdollinen.
Muita asioita on se käsien koukistuminen, mihin hieman aiemmin viittasin. En tosiaan ole mikään kovaa lyövä. Yksi teoria, mikä mielessä pyörii aiheen tiimoilta on juuri tämä käsien mahdollinen koukistuminen. Tähän olen toistuvasti huomannut indikaatioita eri tilanteissa. Kun lyöntini maltillisuudesta huolimatta ja/tai johtuen menee huonosti, tulee se "ihana" kiukku mukaan. Tällöin usein tapahtuu ihme: osun palloon paremmin. Kaiken järjen mukaan kiukun alla lyödessä pitäisi mennä huonommin mutta usein toisin käy. Oman kropan toiminta on taatusti huonompaa kuin rauhallisesti keskittyen lyöden, MUTTA lyöntini on selvästi normaalilyöntiä kovempia, toisin sanoen käteni mahdollisesti ojentuvat enemmän suoraksi kuin normaalisti lyödessä. Pitää yrittää sisäistää, kokeilla ja treenata tätä.
Toinen itsellä treenattava asia liittyy aiemmin mainittuun tähtäämiseen. Nyt pyörrän ehkä hieman omaa aiempaa tekstiä, mutta sillä on merkitystä mihin tähtää. Siis palloon tähdätään, se on edelleen vedenpitävä juttu, mutta mihin kohtaan palloa; pallon etureunaan, keskelle vai takareunaan. Se koordinaatio silmien ja käsien välillä toimii synkronissa, tähtäyspisteellä voi siis justeerata lyöntikohtaa. No missä vaiheessa pyörrän aiempaa tekstiäni? ...mitä jos tähtää pallon tai kahden verran pallon eteen tai taakse, eli säätää tätä tähtäyspistettä ohitse pallon. Tällähän on jo iso vaikutus siihen miten palloon osutaan...jos on pystynyt jotenkin jo vakioimaan lyöntiä. Ajatus on siis edelleen tähdätä palloa, mutta jippo on nähdä pallo virtuaalisiirtona eri kohdassa. Tämä ei ole kuitenkaan sama asia, mistä olen joskus jonkun Pron neuvovan "älä katso palloon". Näissä neuvoissa on oikeasti kehotettu siirtämään katse pois alueelta, missa pallo sijaitsee, eli siis itse näen että näin toimien se kytkös silmän ja käsien välillä katkeaa. Jos pallo on edelleen katsealueella, mutta mielessään siirtää lyöntipistettä, on se eri asia. Mutta juu, tätäkin pitäisi kokeilla treenata systemaattisesti.
On myös yksi asia mistä on usealle monessa urheilulajissa ja suoritteessa apua, se on mielikuvan muodostamista, mitä suoritteessa tapahtuu. Eli ei keskity väkisin miettimään miljoonaa ja yhtä juttua, miten mikäkin kropan asento missäkin asennossa tulisi olla suorituksen aikana, vaan rakentaa mielikuvan oikeasta suorituksesta. Kun tämän mielikuvan tuo mukaan suoritukseen, voi yllättyä ajanmyötä suorituksen toimivuudesta - tämä ainakin itselläni toimii. Esimerkki, voi kuulostaa hyvin hullulta, mutta itse visualisoin mielessäni driverillä lyöntiä hiukan samaan tapaan kuin löisi pesäpallomailalla pesäpalloa. Kun mietin näin, minulla automaattisesti kädet ojentuvat oikein lyöntihetkellä, samoin mailan kierto on laakeampi ja sen myötä osuminen on parempaa. Jos puran mielessäni lyöntiä tuhottomaan moneen pieneen nyanssiin ja osaan, voin olla varma että lyöminen menee pieleen. Kyse ei ole täysin ikiliikkujasta ratkaisuna, vaan pikemminkin menttaalisuoritusta joka mielestäni tulisi olla osa suoritusta teknisen suorittamisen lisäksi. Vertauksena voisi kuvitella esiintyjää, joka treenaa mielessään esiintymistä. Lopputulos on merkittävästi parempi yhdistettynä tuo mielikuvaharjoittelu tekniseen suorittamiseen, kuin vain tekninen,kliininen suoritus. Toisinaan kysyn ihmisiltä, visualisoiko tai ajattelevatko he jotain ajatusta lyödessään. Vastaavasti toista auttaessa kokeilen kuvata toiselle ajatusmallia, millä ehkä lyömisessä pääsisi eteenpäin.
Yksi itselle uusi visualisointiaihe, minkä alan viemään swingiin on "lakaiseminen". Pyrin siis mielessäni visualisoimaan lyöntiä siten, että en vain motorisesti lyö mailalla maata kohti ja pallon läpi, vaan mailan liike vastaisi mielessäni nurmikon lakaisua. Mailan lapa siis mielessäni tulisi viistää nurmikkoa pallon kohdalla kuten lakaisisin harjalla lattiaa. Tämä mielikuva tuntuu luonnolliselle, sillä enhän lattia harjatessakaan tumppaa voimalla lattiaa kohden harjan päätä. Uskon, että tämä voi auttaa mieltäni koordinoimaan lavan etäisyyttä maahan paremmin ja sen myötä oma biomekaaninen ketju asemoituu tarkemmin lyönnin hetkellä.
Mutta se päälle lyömisestä. Golf ei ole helppoa..tai joillekin on, itselle se ei ole helppoa. Toisaalta kaiken kiukuttelun keskellä vaikeus pakottaa nöyrästi opettelemaan ja kuuntelemaan kateellisena, kuinka jotkut taitavat kykenevät tietoisesti synnyttämään ja säätämään lyönnissä tietyn tyyppisen halutun kierteen samalla kun itse yrittää vain osua palloon.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti