Kokemuksia : Mizuno JPX-EZ driver

Driveri ja siihen investointi tuntuu näin insinöörille toisinaan typerältä. Mailahan on pelissä sellainen, että sillä lyödään suhteellisen harvoin ja siihen kohdistuneet vaatimukset/funkiot ovat sangen pienet. Sen funktio on sopivilla väylilla saada alussa mahdollisimman pitkä, suora/hallittu lyönti - siinä kaikki. Funkion pienuudesta huolimatta silti driverit maksavat paljon ja kaikki tuntuvat samalta...tuntuvat mutta eivät ole samoja, tästä kirjoitin tuossa mailojen mysteeri tarinassa.  

Aiempi kokemus drivereista oli arpakaupan luokkaa. Eli ehkä 2 lyöntiä 10:stä osui hyvin ja pallo lensi suoraan, toisinaan jopa pitkälle. Loput 8 lyöntiä eivät olleen täydellisiä, ei siis ihan fiaskojakaan mutta ei nappiosumia. Vaikka nämä 8 lyöntiä olivat aina säällisiä suorituksia, driveristä pallo lähti milloin mihinkäkin (usein slaissaamaan) ja lyöntipituudet oli omituisia (lyhyitä). Halusin siis mailan jolla oli helppo onnistua.

Lopulta haluttu maila löytyi: Mizuno JPX-EZ. Itselleni tämä Mizuno driveri on neljäs driveri jonka omistan. Sen hankinnan takana oli harkittu vaatimusmääritys, yli vuoden kohdetta etsin ennen kuin Mizunoon räsähdin. Tähän päivään mennessä en ole katunut hetkeäkään, vaikka kalliin puolen maila olikin.

Mailasta löytyy jonkin verran testeja ja arvosteluja netistä, niitä lukiessa vakuutuin mailasta. Tuntuihan se hölmöltä ostaa jotain tällaista sokkona, mutta ei ollut ensimmäinen (eikä viimeinen) kerta kun toimin näin. Testeissa ko. driveri sai nimenomaan tunnustusta anteeksiantavuudestaan. Lisäksi insinööriä kutkutti mailan moninaiset säätömahdollisuudet. Mailassa on siis säädettävissä lavan lofti, lavan kierto ja painopisteen valinta kolmeen lavan eri kohtaan. 
Lofti säätyy samoin kuin monessa muissakin säädettävissä drivereissä varren ja lavan kiinnityskohdasta. Mukana tulleella avaimella löystetään ruuvia ja hammastetun, kierrettävän holkin avulla voi säätää lavan kulmaa asteen portailla. Kun kiertaa tarpeeksi, voi säätää lavan kiertoa. Positiivista Mizunon ratkaisussa oli se, että ei tarvitse Callawayn tavoin viritettä useampaa holkkia eri asentaan. Niitä säädellessä tulee aina fiilis, että lopputuloksena lapa sojottaa jonnekin aihan muualle kuin pitäisi. Mizunossa tätä fiilistä ei tule. Perus lofti on 10.5° ja säätöalue on 8.5-12.5°.

Mukana tulevalla momenttiavaimella voi myös vaihdella lavan pohjassa olevaa punnusta kolmeen eri kohtaan. Ajatus on antaa mahdollisuus säätää lyöntiä reunalta toiselle tai painottaa keskeltä. Näin sivuilta esimerkiksi hukit tai slaissit voi yrittää minimoida pois. Mailassa on Fujikuran grafiittivarsi, normi flexillä, eli ei oikein mitään ihmeellistä. Grippi on laadukas kumimainen, tosin siinä ei ole kohdistusmerkkiä, joka on pieni miinus. Lapa, teknisinä lukuina tilavuus on sen 460cc ja lie 60°. Mailan osumapinnalle luvataan "laajempi" sweetspot.Mukana luonnollisesti tuli myös suojasukka.

Entäpä se lyöminen? no aivan ensimmäisistä lyöntikerroista alkaen itselle tulee sangen tasapainon fiilis mailasta. Jotenkin se toimii johdonmukaisesti lyödessä. Päältä katsottuna lavan sweetspotin kohdistusmerkkinä toimiva Mizunon logo on helppo asemoida pallon taakse. Väri on hillitty ja muutenkin koko laitos tuntuu varsin "rauhalliselle". Hyvin osuessaan maila on äänekäs. Olenkin jo usemman vuoden ihmetellyt ja naureskellut "lyöntiäänen" merkitystä ominaisuutena drivereissä. Se ominaisuus Mizunossa on tosiaan äänekäs. Onko ääni jotenkin erityisen hyvä tai kirkas, en osaa sanoa.

Ensimmäinen hyvä fiilis mailalla lyödessä tulee, kun huomaa sen reagoivan hyvin elegantisti käsille. Lyönnistä tuntee varsin johdonmukaisesti miten on osunut ja minne pallo on lähtenyt. Luonnollisesti hyvä osuma ei tunnut oikein missään, ikään kuin ei olisi osunut palloon lainkaan. Taas huono reunaosuma tuntuu käsissä, muttei niin pahasti kuin useammalla muulla driverillä millä olen elämäni aikana lyönyt. 

Toinen hyvä fiilis tulee siitä kun huomaa miten pallo lähtee mailasta heikomman osuman myötä. Itse asiassa olen toistuvasti hymissyt mielessäni lyöntisuoritusta Mizunolla, missä olen osunut vaikka hiukan kärkeen. Millä tahansa muulla mailalla, millä olen lyönyt, olisi pallo lähtenyt jonkinlaisena slaissikäärmeenä oikealle metsään, mutta ei Mizunolla. Mizunolla pallo lähtee silti hämmästyttävän suoraan. Lisäksi lyönnillä tulee ihan säällisesti pituuttaa heikosta osumasta huolimatta. Tämä oli juuri sellinen ominaisuus mitä driveriltä hain...tai hemmetti, sitä haen jokaiselta mailalta.

Olen hiukan hidas lyöjä, tai siis en lyö palloa tietoisesti kovaa, vaan annan rennosti kropan hoitaa voimapuolen. Tämän tuloksena lyöntini eivät ole pisimmät mahdolliset. Silti Mizunolla saan vaivatta pituutta yli 200m. Huonolla osumalla pallo lentää silti jotain 150m luokkaa.

Summausta: kallis maila (~400€), mutta mielestäni "joka pennin väärti". Helppo lyödä, osua ja onnistua, mitä muuta sitä voisi meikäläinen toivoa. Ulkonäkö on hillitty, ei nyt mikään jättiseksikäs esitys, hieman jopa muovinen joistain lavan kohdista. Vastapainojen säätö olisi voinut olla portaattomasti säädettävä liukusysteemi, kuten nykyään monessa on, mutta tämä kolme kohtaa riittää itselleni. Loftin säätö esimerkillisen hyvin toteutettu. Tämä on parantanut omaa peliä - se liene kertoo kaiken.

Pisteet :

Plussat:
- Helppo lyödä
- Sopii aloittelijallekin kaikista säätöominaisuuksista huolimatta
- Onnistuneet lyönnit, todella anteeksiantava
- Erinomainen loftin säätötoteutus
- Lavan painotuksen säätö
- Antaa helposti onnistumisen fiiliksi, parantaa omaa peliä
- Investoinnin arvoinen


Miinukset:
- Kallis
- Painotuksen säätö ei portaaton liukusysteemi
- Gripissä ei kohdistusmerkkiä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti